Että sinäkin eläisit toivossa 

Katso ja kuuntele miten me olemme päässeet ahtaalta avaralle

Anna on taaperoikäisen Eelin äiti. Lapsen saamisen ilo muuttui hämmennykseksi, kun odotusaikana Annalla todettiin syöpä. Eelin synnyttyä juuri ennen joulua tuli vielä tieto, että syöpä on levinnyt. Pimeyden keskeltä perhe löysi kuitenkin toivon ja rauhan Jeesuksessa. (Perheen sukunimi on salattu tietoturvasyistä.) 

Helena ja Ari Liukko ovat kokeneet Jumalan hyvyyden ja huolenpidon vaikeiden sairauksienkin keskellä. Kiitollisina vaikeistakin päivistä he jatkavat matkaa kohti ikuista elämää Jumalan luona.

Ahtaalta-avaralle tilausuus

Vaajakosken Urheilutalolla 

PE 27.3. klo 19. TERVETULOA!


Ari Malin on kahdeksankymppinen eläköitynyt yrittäjä. Ruuhkavuosien ja urakehityksen viedessä mennessä lapsuuden ja nuoruuden usko ja suhde Jeesukseen jäi jalkoihin. Lopulta elämän kaipuu voitti ja Ari sai palata Jeesuksen luokse ja takaisin Vaajakosken baptistiseurakuntaan.

Reilut 40 vuotta sitten Irja Suhonen eli ulkoisesti hienoa perheen äidin ja aviovaimon elämää. Irjan sisin huuti kuitenkin tyhjyyttä, jota taloudellinen hyvinvointi, hyvä puoliso ja ihana lapsi eivät voineet täyttää. Yksinäiset itkuiset hetket vaihtuivat iloon, kun Jeesus astui Irjan ja hänen puolisonsa elämään. 

Vakava masennus oli tuhota Harrin

Suomi on tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa. Ismo Alanko lisäsi siihen: "kansantautina masennus". 400 000 suomalaista kärsii vakavasta masennuksesta. Harri Rantala oli yksi heistä. Tässä hänen tarina.

AIHEESTA LISÄÄ


Ymmärsin olevani läpeensä paha ihminen

Olavi Eskolan lähtökohdat elämään olivat kovin heikot. Turvaton ja rakkaudeton lapsuus johtivat hänet hyvin nuorena päihteiden sekakäyttäjäksi. Elämä sai hyvin yllättävän käänteen silloin, kun toivoa ei enää juurikaan ollut. 

AIHEESTA LISÄÄ


Ahdistaako tulevaisuus

Harri Rantala on perehtynyt David Wilkersonin kymmeniä vuosia sitten saamiin näkyihin ja profetioihin. Tällä videolla Rantala esittelee koosteen hänen kirjoistaan.

Lopussa Markku Tiittisen sana, mikä on näiden pelottavienkin sanomien ja tapahtumien opetus: ajan uhkia vastaan löytyy turvapaikka.


Elsi eksyi uushenkisyyteen

Elämän koettelemukset ja vaikeat vaiheet veivät Elsin etsimään vapautusta pahasta olosta uushenkisyydestä. Tämä tie johtikin entistä syvempään synkkyyteen. Ystävän puhelimessa sanottu lause johti Elsin etsimään vapautta oikeasta suunnasta. 



OTA YHTEYTTÄ!

Lähetä meille oheiset tiedot niin otamme sinuun yhteyden mahdollisimman pian.

"Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän vastasi minulle ja vei minut avaralle paikalle!"
Psalmi 118:5 

Hengellinen yhteisösi

Älä jää yksin. Saat tukea oman elämäsi tilanteisiin, hengelliseen etsimiseen ja elämään sinua lähellä olevasta raamatullisesta seurakunnasta tai yhteisöstä. 

Yhteisöt -sivulta voit etsiä oman paikkakuntasi yhteisöä. Jos siellä ei vielä ole sinun paikkakuntasi yhteisöä, ota meihin yhteyttä yhteydenottolomakkeella niin autamme sinua sellaisen löytämisessä.